Rasti-Hyry

Seura

Hyrynsalmelaista suunnistusta jo vuodesta 1983 lähtien

Rasti-Hyry, yli 30 vuotta hyrynsalmelaista suunnistusta

Suunnistuksen erikoisseura Rasti-Hyry perustettiin vuonnna 1983, johon saakka suunnistusta harrastettiin Hyrynsalmella yleisseura Hyrynsalmen Iskun jaostona. Alusta lähtien Rasti-Hyry on kuulunut Kainuun menestyksekkäimpiin suunnistusseuroihin ja 1990-luvulta lähtien on ollut selkeästi menestyksekkäin. Kainuun viimeisin yleisen sarjan kesäsuunnistuksen SM-mitali on Rasti-Hyryn vuonna 1990 saavuttama viestisuunnistuksen pronssimitali. 2000-luvulla seuran suunnistajat ovat saavuttaneet SM-kilpailuissa 23 mitalia (7 kultaa, 7 hopeaa ja 9 pronssia) ikämiessarjoissa.

Seuran perustamisesta lähtien Rasti-Hyry on saanut järjestettäväkseen suunnistuksen arvokilpailuja. Varsinainen kisaruuhka on ollut 2000-luvulla, jolloin seura on järjestänyt mm. suunnistuksen bonuskilpailun (2000), nuorten MM-katsastuksen (2001), ryhmä 2:n SM-viestisuunnistuksen (2002) sekä kansallisen pyöräsuunnistuksen ja kansainvälisen puistosuunnistusviestin. Lisäksi vuosittain seura on järjestänyt yhden aluemestaruuskilpailun, joten Rasti-Hyry on ylläpitänyt Hyrynsalmella vireää suunnistustoimintaa. Kilpailujen järjestämisen on mahdollistanut hyvä yhteistyö Hyrynsalmen kunnan kanssa, jonka ansiosta jokaiseen kilpailuun on voitu valmistaa laadukas kartta.

Kesällä 2008 Rasti-Hyry järjesti perinteisen Kainuun Rastiviikon Hyrynsalmen Ukkohallassa, Pienen Tuomivaaran upeissa maisemissa. Lähes 4000 osanottajan kilpailu- ja lomaviikko oli pienelle seuralle kova voimanponnistus, mutta erinomainen talkoohenki kyläläisten keskuudessa ja hyvä yhteistyö toisen järjestäjän Kajaanin Suunnistajien kanssa mahdollisti kaikkien aikojen onnistuneimman rastiviikon sen 40-vuotisen historian aikana; kilpailijoiden palaute viikosta oli poikkeuksetta positiivista. Tärkeää oli myös Hyrynsalmen kunnan tuki ja myönteinen asenne suunnistusta kohtaan.

Vuosi 2009 toi tullessaan iltarastitoiminnan tehostamisen ja nuorten suunnistuskoulun aloittamisen Hyrynsalmella. Vaikka seuran aktiivisuunnistajista kovinkaan moni ei asu paikakunnalla, on toiminta saatu hyvin käyntiin, kiitos aktiivisten vetäjien jotka usein pitkienkin matkojen päästä ovat tulleet vuorollaan Hyrynsalmelle pitämään harjoituksia. Kesällä 2009 seuran 32 jäsentä osallistui Italian Rastiviikolle, Dolomiittien jylhissä maisemissa. Vuonna 2013 matkamme suuntautui Sloveniaan ja kesällä 2015 osallistumme Slovakiassa ja Puolassa rastiviikoille.

Kesän 2015 aikana on saatu iltarastitoiminta pyörimään Hyrynsalmella mallikkaasti ja osanottajia on riittänyt mukavasti jokaiselle kerralle. Lähivuosina suunnitelmissa on  myös suurempien kilpailujen saaminen Hyrynsalmelle. Tällä tavoin haluamme  pitää Hyrynsalmen maamme  suunnistuskertalla ja omalla panoksellamme  tuoda eloa ja ihmisiä kotikuntaamme.