Helmi-maaliskuun vaihteessa järjestetylle Portugal Orienteering Meetingille osallistui noin 2500 suunnistajaa, joista kahdeksan oli Rasti-Hyrystä. Keskuspaikkana oli länsirannikon Figueira da Foz ja kilpailut pidettiin kaupungista muutaman kymmenen kilometrin säteellä. Sää oli koko tapahtuman ajan suotuisa ja innokkaasti kirmasimme mukavilla mäntykankailla. Menestystäkin…
Kinkkua sulattelemaan Ukkohallaan 27.12.
Järjestämme Ukkohallassa lyhyen sprinttitapahtuman Joulun välipäivänä (to 27.12.). Tarjolla viisi erilaista noin kilometrin mittaista vetoa. Yhteislähtö klo 13.20 – radoille voi lähteä klo 13 – 14. Tapahtumapaikka tässä. Lisätiedot alla tai puh. 050-3379268 – tervetuloa mukaan!
Yösuunnistusta tarjolla ke 26.9.18
Tunnelmia Ranskasta Oocupista
Heinäkuun viimeisellä viikolla 21 seuramme jäsentä osallistui Ranskassa järjestettyyn Oocupiin. Majoituimme kaikki samaan hotelliin Hauteville-Lompnes -nimisessä kylässä. Sää oli Suomen tapaan helteinen, mutta mukaan mahtui myös yksi sadekisa. Osallistujia kilpailuissa oli hieman yli 3000, joten tapahtuma oli hyvinkin KRV:n kaltainen. Paikallisen…
Am-keskimatkan tulokset
Keskimatkan tulokset on lisätty Kilpailut -sivulle. Suorat linkit tässä. Tulokset Väliajat
Am-keskimatkan 2018 lähtöajat on julkaistu
Keskimatkan lähtöajat löytyvät Kilpailut -sivuilta sekä tästä.
Am-keskimatkan kilpailuohjeet julkaistu
Su 10.6. järjestettävän am-keskimatkan alustavat kilpailuohjeet on julkaistu. Ne löytyvät Kilpailut-osiosta, suora linkki tässä.
Am-keskimatkan 2018 kilpailukutsu on julkaistu
Seuramme järjestää keskimatkan am-kilpailun sunnuntaina 10.6. klo 12 alkaen Multitörmässä. Samassa yhteydessä järjestetään kuntorastit alkaen klo 14 alkaen. Keskimatkan kilpailukutsu löytyy Kilpailut-valikosta ja suora linkki on tässä.
Alkukesän kuntorastikalenteri
RASTI-HYRYN SUUNNISTUSKESÄ 2018 Alla olevassa kalenterissa on karttalinkki lähtöpaikan sijainnista. ke 9.5. Kirkonkylä / lähtö Yhtenäiskoululta ke 16.5. Isku / lähtö kylätalolta. Suunnistuskoulu klo 15 alkaen kaiken ikäisille! Kokoontuminen Iskulle. ke 23.5. Isto / lähtö 5-tie, Tapiorinteentien risteys ke 30.5. Moisiovaara…
Rasti-Hyrylle vuoden liikuntateko -palkinto
Kainuun urheilugaalassa 2.2.2018 palkittiin Rasti-Hyry ansioistaan monipuolisen toiminnan järjestämisessä. Seuramme sai ”Vuoden 2017 Hyrynsalmen liikuntateko” -palkinnon juhlavassa tilaisuudessa. Perusteluina mainittiin mm.: – Kuntorastitoiminta aktiivista koko kesän – Taas uusi kartta / liikuntapaikka kiintorasteineen valmistunut – Kilpailutoiminta senioreista junioreihin vilkasta; jopa kansainvälistä…