Seuramme suunnistajia osallistui tänäkin vuonna Portugalin keväiselle rastiviikolle, joka järjestettiin nyt 20. kerran ja tällä kertaa Atlantin rantojen kangasmaastoissa paikkakunnalla nimeltään Mira. Nyt oli mahdollista osallistua kuuteen kilpailuun viiden päivän aikana (12.-17.2.) ja osanottajamäärä ylitti ensimmäisen kerran 2000 suunnistajaa. Aikataulu oli kohtalaisen
kiireinen, sillä perjantain sprinttiviestin jälkeen lauantaina seurasi sekä pitkän matkan kilpailu että illalla vielä yösprintti. Viikko jatkui sunnuntain keskimatkan jälkeen maanantain ja tiistain pitkän matkan kilpailuilla.
Majoitus meillä oli kaupungissa nimeltä Aveiro, joka on saanut lisänimen ”Portugalin Venetsia” lukuisien kanaviensa vuoksi. Maastot olivat pääosin helppokulkuisia kankaita ja fossiilisia
rantadyynejä, mutta viimeisessä osakilpailussa tarjolla oli myöskin paljon puskia, joista tumman vihreät olivat läpipääsemättömiä. Oikealla on sprinttiviestin kartta ja alla ote viimeisen päivän pitkän matkan kartasta.
Koko viikon säät olivat hyvät, lämpöä 13-15 astetta – väliin saatiin myös tihkusateita, joista ei kuitenkaan ollut kisoille haittaa. Ensi vuonna POM järjestetään viikkoa aiemmin eli helmikuun toisena viikonloppuna ja kisapaikka siirtyy lähelle Espanjan rajaa eli mäkiä, kiviä ja piikkipensaita tulee riittämään.
Sitä ennen seuramme suunnistajia käy vielä helmikuussa Espanjassa ja maaliskuussa Virossa ja Kroatiassa. Ensi kesänä järjestämme seuran matkan jonnekin Euroopan rastiviikolle – tällä hetkellä eniten esillä on ollut Slovakia ja Puola, joissa molemmissa järjestetään kolmen päivän rastiviikko ja välissä on neljä lomapäivää. Ajankohtana olisi heinäkuu (BBO Cup Slovakiassa 17.-19.7. http://www.hadveo.sk/bbocup/en/ ja Limanowa Cup Puolassa 24.-27.7. http://limanowacup.pl/?change=en). Lisätietoa kesän matkasta täällä nettisivuilla tuonnempana.